Kunttapiha palvelee Kuhmosta käsin

Yhteystiedot

Kuhmon Kunttapiha toimittaa kunttaa maanlaajuisesti koko Suomen alueelle sekä tarvittaessa myös maan rajojen ulkopuolelle, kuten Ruotsiin. 

Asiakaskuntamme muodostavat mm. viherrakennusalalla toimivat yritykset, mutta myös yksityisiä henkilöitä palvelemme mielellämme. Kunttaa toimitetaankin paljon esimerkiksi vapaa-ajan asunnoille.

Mitä kuntta on?

Kuntta eli metsänpohjamaa tunnetaan lisäksi nimillä metsänpohja, varpumaa ja mustikkamaa. Kun mietit mielessäsi metsän alakerrosta, juuri sitä kuntta käytännössä on. 

Meillä on Metsähallituksen myöntämä lupa kuntan nostamiselle, sillä toiminta on luvanvaraista. Ekologisuus on meille erittäin tärkeää, minkä vuoksi suoritamme nostot perinteisenä käsityönä.

Lue lisää kuntasta!

Mistä ja miten kunttaa saadaan?

Yleensä kunttaa nostetaan alueelta, johon on tulossa metsänhakkuu – ensin nostetaan kuntta, sitten puut kaadetaan ja lopulta maa äestetään. Näin koko alue saadaan hyödynnettyä siten, ettei luontoa tai maata ns. ”rikota”, vaan toimenpiteet liittyvät metsän uusimiseen. Kuntan uusiutuminen vie n. 100 vuotta, eli käytännössä saman ajan kuin uuden metsän kasvaminenkin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Kuhmon Kunttapiha on valmiina palvelemaan asiakkaitaan ympäri Suomen sekä tarpeen vaatiessa myös rajojen ulkopuolella. Ota meihin rohkeasti yhteyttä ja tiedustele lisää, tai tilaa suoraan kunttaa meiltä! 

Muistathan myös, että yksityisille kotitalouksille kuntan asennustyön osuudesta on mahdollista hakea kotitalousvähennystä.

Seuraa meitä Facebookissa